”Mikä-että liebster?”

Myönnettävä on, että yhäkin olen tässä blogeilussani varsin keltanokkainen eikä tämän ihmemaan hienoudet ole hallussani edes nuppineulan pään vertaa. Mutta siitäkin huolimatta, tai oikeammin, juurikin siksi vuoksi kohdalleni losahti Liebster Award- tunnustus. Sekin on nyt myönnettävä, että ensin luin erheellisesti liebsterin lobsteriksi ja ajattelin, että onpahan erikoista. Joka tapauksessa, kiitokset vain totuutta ihmeellisemmälle Taru Luojolalle….

Siitä yksinäisyydestä

Tunnustan olevani henkinen erakko. Nautin siitä, että saan velloa ajatelmissani ja maailmoissani ihan hiljaa. Tempautua omaan mieleni rakentamaan salaiseen Narniaan, josta kukaan muu ei tiedä ennen kuin olen valmis tuomaan sieltä tarinoita. Siinä missä rakastan tarinoiden yksinäistä luomista, rakastan niiden jakamistakin. Sitä ensin kehrää kuin kultaista lankaa jossain kätkössänsä ja sitten kun lankakerä on siinä…

”Sun täytyy saada jatkaa tota.”

Olin tällä viikolla iltapäivähveilla erään teatterialan taiteilijan mökillä. Puhuttiin teatterista, elämästä ja kuolemasta, siitä kuinka eläimet tekevät meistä parempia ihmisiä ja siitä kuinka välttämätöntä taide ja kulttuurit ovat, vaikkakaan eihän niistä mieluusti juuri mitään maksettaisi. Ihmeteltiin sitä ajatusmallia, jonka mukaan valitettavan moni kanssaeliömuotomme ei pidä tätä kutsumusalaa ”oikeana työnä”. Usein sille on annettu kivan harrastuksen…

”Mistä sää keksit noita juttuja?”

Ei tahtonut uni tulla viime yönä oikein. Kiepuin sängyssä, kun ei muka hyvää asentoa löytynyt ja oli kuumakin. Siinä valveen ja unen hämärämailla päässä ehti risteillä jos jonkinmoista ajatusta ja pohdintoa. Suurinta osaa niistä en enää kykene muistamaan edes, mutta kyllä siellä ainakin oli ajatelmia sisustamisesta ja jokasyksyisestä pesänrakennustarpeestani, kynttilöistä ja suloisesta melankoliasta sekä tietokoneista….

”Ooksää aina ollu tommonen?”

Sitä usein itsekin on havahtunut pohdiskelemaan, että kuinka kummassa on jossain elämän vaiheessa alkanut käyttää erilaisia taiteen keinoja tutkimisen välineenä. Ja nimenomaan tutkimisen, sillä en välttämättä ensisijaisesti koe toteuttavani ilmaisullisia tarpeitani esimerkiksi kirjoittaessani. Kaikki on vain suurta tutkimusmatkaa ja seikkailua erilaisten ilmiöiden ja ihmiskohtaloiden seassa. Mutta milloin olen sitten ajautunut tähän hämäläisen tutkimusretkeilijän rooliin? Muistan…

”Mitä sun päässäs pyörii?”

Usein olen kanssaihmisteni ja tuntemattomienkin ihmisolentojen suusta kuullut otsakkeena olevan kysymyksen. Usein hämmästyneen katsannon säestämänä, toisinaan liikutuksen kyynelten tahi remakan naurun keralla. Pitkään pohdittuani päätinkin alkaa julkisesti aukoa päätäni ja kertoa, mitä kaikkea tarpeellista ja varsinkin tarpeetonta liikkuu tällaisen elämäntapateatteritaiteilijan mutkikkaassa mielessä. Sillä paljonhan siellä nupin sisällä tapahtuu. Olen mitä nöyrimmin otettu tuosta Taiteilija Viljanen…