Vuodesta 2008 alkaen olen toiminut aktiivisesti ohjaajana erilaisissa harrastajateatteriproduktiossa ja kokemuksen karttuessa on otteeni ammattimaistunut ja ammatillistunut.
Ohjaajana pyrin olemaan tasavertainen, innostava ja läsnäoleva unohtamatta kulloisenkin teoksen taiteellisia päämääriä. Pidän yllä rentoa ja hauskaa työskentelyilmapiiriä, jotta ohjattavani nauttisivat niin omasta kuin toistensakin tekemisestä. Kärsivällisyys ja joustavuus ovat valttikorttejani siinä missä määrätietoisuus, rohkeus ja jämäkkyyskin.
Olen ohjaaja, jolla on kokonaisvaltainen näkemys työn alla olevasta teoksesta. Visionäärisyyteni vuoksi olenkin huomannut usein työroolini muistuttavan enemmän auteur- tyylistä otetta. Osaan silti antaa tilaa muillekin ajatuksille ja tavoille, kunhan ne palvelevat haluttua lopputulosta.
”Saija Viljanen on ohjaajana täysin omaa luokkaansa. Se energia,innostus ja palo,mikä hänessä on, tarttuu väkisin.”
– Ulla Lehtinen
”Saija on ahkera ja vikkelä visionääri, jolla tuntuu olevan lehmän hermot, terrierin sinnikkyys, kotkan näkökyky ja kameleontin muuntumistaito. Hän hallitsee produktioissaan sekä ison kuvan että pienet yksityiskohdat. Hän tekee työtä koko sydämellään.”
– Satu Cozens
”Saija osaa nähdä ihmisten vahvuudet ja hyödyntää niitä ohjaustyössään. Hän myös tarvittaessa haastaa ihmisiä kohtaamaan rajojaan ja onnistuu luomaan vuorovaikutuksellaan ilmapiirin, jossa tämä on mahdollista.”
– Johanna Husari