”Mistä sää keksit noita juttuja?”

3.9.2015

Ei tahtonut uni tulla viime yönä oikein. Kiepuin sängyssä, kun ei muka hyvää asentoa löytynyt ja oli kuumakin. Siinä valveen ja unen hämärämailla päässä ehti risteillä jos jonkinmoista ajatusta ja pohdintoa. Suurinta osaa niistä en enää kykene muistamaan edes, mutta kyllä siellä ainakin oli ajatelmia sisustamisesta ja jokasyksyisestä pesänrakennustarpeestani, kynttilöistä ja suloisesta melankoliasta sekä tietokoneista. Paljon juttuja. Totesin jo iltapäivällä kotiani siistiessäni, että kirjoituskausi on hyvin lähellä. Leikkisästi mielessäni lainasin Game of Thronesista tuttua lausahdusta ”Winter is coming”, kun ajattelin että tähän Suureen Kirjoituskauteen liittyy saman kaltaista odotusta ja alitajuista valmistelua kuin kyseisessä kirja-/tv- sarjassa. Teen pesää, jossa on hyvä ja lämmin ihmisen olla ja ajatella. Tarvitaan inspiroivia värejä ja tekstuureja, jotain mitä katsoa. Syksyssä on jotain sellaista, mikä saa ajatuskoneistoni rattaat pyörähtelemään kiivaasti. Eilen illalla laitoin kynttilöitäkin pimenevän illan kunniaksi ja teki mieli siemaista lasillinen valkoviiniä – jollain tavalla toivottaa Se tervetulleeksi. Se kirjoituskausi.

En usko siihen, että inspiraatio ja luovat ajatukset syntyvät itsestään.

Kun se uni ei tavoittanutkaan ajatuskoneistoani yhtä nopeasti kuin tavallisesti, niin olipa siitä se hyöty, että jostain ihmeen assosiaatiomössön kätköistä mieleeni avautui yksi uusi kohtaus tulevaan näytelmätekstiini. Se oli niin hauska kohtaus, sangen tragikoomillisella tavalla toki, että taisin jopa hymyillä ääneen. Olisi vain pitänyt kirjoittaa se ylös, niin osaisi yhtä tarkasti jäljentää sen kirjalliseen muotoonsa. Onneksi mielikuvat siitä ovat niin vahvat ja tuo kyseisen näyn hetki niin kirkas (huolimatta siitä, että olin unen ja valveen hämäränhyssyn kehdossa), että hieman kun vaivaudun järkeäni käyttämään niin todennäköisesti jopa onnistun kirjoittamaan sen auki. Ja sitten taas ihmiset kysyvät, ”Mistä sää keksit näitä juttuja?”

En usko siihen, että inspiraatio ja luovat ajatukset syntyvät itsestään. Kyllä niitä täytyy auttaa, usein aika paljonkin. Täytyy houkutella esiin, ohjata alitajunta halutulle taajuudelle käsittelemään juuri jotain tiettyä aihetta. Tehdä ”pesä”, jossa ajatuskoneiston on helpointa toimia tai levätä kun se lepoa tarvitsee taas uutta koitosta varten. On imettävä tietoa jatkuvasti ympäröivästä maailmasta, sen ihmisistä ja ilmiöistä. Imettävä kuin posket sisäänpäin suppuuntuneina informaatiota, jonka voi jalostaa omiin tarkoitusperiinsä.  Siinä mielessä olen ikuinen opiskelija, että suorastaan himoitsen oivalluksen tunnetta ja sitä että saan tutkia ja ihmetellä jotain asiaa. Ja suodattaa pohdintoni tulokset muiden koettavaksi ja jälleen arvioitavaksi ja uudelleen pohdittavaksi. Lapsenomainen kiinnostukseni ihmismieltä kohtaan on loputon työsarkani, sillä haluan ymmärtää, mistä tässä kaikessa ja kaikkeudessa on kyse. Hiljakseen, ihan itsekseen on tullut kasvettua tarkkailevaksi persoonaksi, joka tekee huomioita jatkuvasti ympäröivästä maailmasta. Kiinnostun jostain asiasta tai ilmiöstä, tutkin sitä, luen siitä, kuuntelen radio-ohjelmia, katselen dokumentteja, seurailen ihmisiä. Teen omat tulkintani, romutan ne, vaihdan näkökulmaa, pohdin toiselta ja vielä kolmanneltakin kantilta, rakennan teesini tarkoin juntatulle pohjalle intuition avustaessa järkeäni. Sitten hajotan kaiken vielä kerran ja jaan palaset roolihahmoihin, inhimillistän pohdintoni ja annan niille uuden elämän. Yhdistelen nähtyjä tilanteita, kuultuja sanoja ja puhetapoja, värejä, tunnelmia ja liikkeitä, arkisia ihmiselämiä. Kontekstit vaihtuvat niin että viuhuna käy. Tutkin taas valitsemaani kohdetta, mutta nyt sillä on persoonia, keksittyjä ihmiselämiä, joiden kautta suodattaa, oppia ja opettaa. Ja aikanaan se kaikki siirtyy näyttämölle nähtäväksi, siinä hetkessä todeksi. Henkilöhahmot ja tapahtumat toimivat tutkimuskohteena jälleen. On kuin olisi tehnyt väitöskirjan ja sitten se arvioidaan -hylätään tai hyväksytään, se innoittaa runsaaseen keskusteluun tai se parhaimmassa tapauksessa tyhjentää niin, ettei sanoin pysty arvioimaan sen vaikutuksia.

Luova mieli yhdistelee asioita jatkuvasti yli rajojen ja tekee töitä sen eteen, että pystyisi tekemään oman tulkintansa kokemastaan. Eikä se luovuus tarkoita sitä, että on yhtä kuin taiteilija. Kaikilla on avaimet luovuuteen ja mielikuvituksen rajattomaan hyödyntämiseen, on vain eri asia kuka niillä avaimillaan aukoo ovia maailmoihin. Minä olen valinnut elämäntavan, jossa ovet ovat jo sepposen selällään ja avaimet killuvat siellä missä kaislikko suhisee ja pippuri kasvaa.

Sieltäköhän ne minun jututkin sitten ovat peräisin?