Kolumni

Päämääränä tarina


Nokian Uutiset 21.7.2020

Kaikkeen sitä tuleekin ryhdyttyä ja löydettyä itsensä ja lajitoverinsa mitä kummallisemmista tilanteista. Usein vapaaehtoisesti, silkasta tekemisen riemusta ja rakkaudesta lajiin. Kiintotähtenä aina jokin visio, tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Hyvä tarina ei vaadi valtavia summia rahaa tullakseen tulkituksi mieleenpainuvasti eikä se vaadi juuri tietynlaista ympäristöä tullakseen kuulluksi. Se, mitä se eniten tarvitsee on kertojat, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että tarina saisi tulla eläväksi –  sana lihaksi.

Lajitoverini, joita teatteriperheeksenikin suurella lämmöllä ja rakkaudella kutsun, ovat kerrassaan mainioita olentoja monenkirjavuudessaan ja avarakatseisuudessaan ja jokaiselle heistä on tärkeää saada olla osa tarinaa. Jokainen heistä tekee suurella antaumuksella töitä sen eteen, että oppisi tulkitsemaan ja ymmärtämään ihmistä entistäkin paremmin, ja ennen kaikkea, jotta oppisi tarinoiden kautta ymmärtämään elämää kaikessa kirjossaan. 

Tällä kertaa nuo rakkaat paikalliset lajitoverini ovat uuden haasteen edessä opetellessaan kertomaan tarinaa elokuvan keinoin, täysin ulkona totutusta ja tutusta tavasta tehdä. Yleisö ei ole läsnä reagoimassa ja elämässä tilannetta yhdessä näyttelijän kanssa, vaan odottaa tulevaisuudessa. Kerronta pätkii, kohtaukset eivät mene kerralla purkkiin, vaan pitää jaksaa olla tietynlainen osa tarinaa tietynlaisella intensiteetillä uudestaan ja uudestaan. Niin monta kertaa, kunnes kaikki osaset ovat kohdallaan ja muuttuvat tekijät stabiileja. 

Ja niitä muuttuvia tekijöitäkin on työrooleissa huima määrä aina kameramiehestä tarpeistoon ja siitä jälleen puvustajaan, puhumattakaan järjestäjistä, maskeeraajista, valaisijoista, ohjaajista ja käsikirjoittajista.

Lienee sanomattakin selvää, että onnistumisen edellytys on saumaton yhteistyö ja luja tahto päästä maaliin asti. Polttava halu kertoa tarina, noudattaa visiota ja yhteistä päämäärää siitäkin huolimatta, että aikataulut puskevat päälle ja olo on oman osaamisen suhteen toisinaan epävarma olipa sitten kameran edessä tai takana. Vaan juurikin siinä osaamisen ja uskaltamisen rajapinnalla on esittävän taiteen ainutkertainen kauneus: 

Kun uskoo tarinaan tarpeeksi väkevästi ja antaa sille kaiken sen mitä itsessä on ammennettavaa, katsoja muistaa tarinan ikuisesti. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s